Ilahduttava pyörähuolto ja itämaiset herkkumössöt

Suomalainen pyörä kävi huollossa

Veimme Tunturipyöräni korjaajalle. Siihen oli selvästi yleiskunnostus tarpeen ennen kevään ja kesän ja sesonkeja. Arvelin, että sisäkumit vuotavat ja ovat ikivanhan haperot; ketjun saisi rasvata ja etulokasuojan suoristaa; ja entäs se lamppu, joka lakkasi toimimasta hyvin pian ostamisen jälkeen.

Korjaaja on joku, joka on töissä pyöräkaupassa ja lisäksi iltaisin väsäilee pyöriä kotonaan. Hänellä oli pyöriä koko takapiha täynnä puuportin takana. Joku tällainen epävirallinen, jolle maksetaan käteisellä. Käteviä nämä hämäräbisnekset. En minä tuollaisia tietäisi, mutta mieheni on käyttänyt pyöräänsä siellä jo vuosia. Ja paikka on kahdensadan metrin päässä kotoa.

Upean hienoa. Ammattimies teki vaikka mitä neljänkympin hintaan. Vaihtoi pois alkuperäiset sisäkumit 90-luvulta. Kaipa se ilman vuotaminen loppuu nyt. Jouduin pumppaamaan ainakin takarengasta parin viikon välein. Ulkokumit olivat vielä tarpeeksi hyvät; Nokian renkaat. Ne ovat kuulemma erikoista kokoa, joka ei ole standardi täällä. Niin ja niin monta kolme neljäsosaa tuumaa. Hehe, Suomi. Jos ulkokumit pitää vaihtaa joskus, ne pitää tilata erikseen etukäteen jostain.

Eksoottiset mitat.

Ketju on öljytty ja etulamppu vaihdettu. Lamppu on hyvä tehokas patterilamppu ja tasan sopiva siihen haarukkaan, johon sen pitikin mahtua. Olen tosi tyytyväinen. Pyörä ei enää rahisekaan polkiessa, vaan on hiirenhiljaa. Se on paremmassa kunnossa kuin vuosiin.

Kerroin olevani edelleen tyytyväinen pyörän ergonomisuuteen ja keveyteen ajaa. ”Ja kamoon, mikä ylämäki täällä muka olisi Hollannissa – mihin mä vaihteita edelleenkään tarvitsen.”

Ja sitten piti tietysti käydä vähän ajelulla. Käsineet tarvitsin mielestäni vielä, vaikka oli noin +10. Tosin siitepölyallergia hillitsee juuri nyt ulkoilu- ja urheiluintoa melko lailla, kun henki pihisee astmaattisena ja aivastelua on luvassa, kun viilettää läpi peltojen.

Suomeenkin oli jo ennustettu rankkaa siitepölykevättä. Voin vahvistaa. Karseampi olo kuin vuosiin. Olo on joka päivä väsynyt ja kokovartalosairas.

Maisemassa on paikallisjuna. Tuo valkosininen häivähdys kaukana pellon takana on dieseljunan eli kiskobussin pötkylä.

Perus rivitaloalue. Ai tässä kohdassa onkin enemmän näitä paritaloja.

Solkianarkia!

Viime syksynä minua harmitti, etten ostanut kampaajalta tosi kaunista lasihelmellistä pinniä tai solkea silloin, kun heillä oli niitä myynnissä maksutiskillä. Ihania jonkun paikallisen pikkuyrittäjän väsäämiä hiusneuloja, joissa oli kiiltäviä kuperia puolihelmiä. Katselin niitä kiinnostuneena ja kampaaja sanoi, että ”ei noi kyllä pysy noin lyhyissä hiuksissa kumminkaan.” Ehkä ne olivatkin sellaisia pitkään tukkaan laitettavia jousella aukeavia klipsejä, joihin tarvittaisiin oikea poninhäntä taakse.

Jäin niitä miettimään ja ajattelin silti yrittää. Jos se nyt vitsinä pysyisikin vaikka kolmen sentin tukassa ohimolla. Mutta kampaaja lakkasi myymästä niitä enkä löytänyt niitä mistään kaupasta.

Paitsi nyt puolen vuoden päästä yhdestä putiikista. Anarkia! Nyt en tottele, vaan ostan! Hurja! Ostin ihkun violetin ja ihkun vihreän soljen. Ja sain ne pysymään päässä.

Eiks ny oo HIENO!

Taas yksi sellainen tapaus, että minulta ”kielletään” jotain (tai lievemmin: ei suositella, tai neuvotaan jättämään sikseen, tai arvellaan ettei onnistu) ja silti pidän pääni ja seuraan pakkomiellettäni – ja se toimii. Ei siinä ole mitään vikaa. Olen oikein iloinen ja tyytyväinen ideaani.

Siellähän oikein nyt paistaa aurinko. Silmään.

Perusviikonloppu ja herkkumössö

Raavin etupihasta kokoon syksyn lehdet, joista osa irtosi vasta joulukuussa puista ja joita oli turha silloinkaan haravoida, koska vielä tammikuussa kadulla pyörivät irtolehdet kasaantuivat tuulen mukana kaiken päälle meidän etupihaamme. Paras hoitaa koko satsi kerralla. Viisi jätesäkillistä keväsiivousta.

Lastasimme säkit samantien autoon ja käväisimme lajitteluasemalla, entiseltä nimeltään ehkä kaatopaikka. Onneksi meillä saa nykyään kompostoituvan puutarhajätteen viedä ilmaiseksi pois. Lasti rekisteröidään ja ilmoitetaan portilla, mutta jos on tuomassa vain ilmaisen keräyksen materiaaleja kuten metalleja, haitallisia kemiallisia aineita eli vaikka maalinjämiä ja tärpättejä, tai pihajätettä, niin sisään pääsee nollakuitilla maksamatta mitään. Sekalaisesta ei-kierrätettävästä roinasta eroon pääseminen maksaa 5 euroa per takakontti ja 10 euroa per peräkärry.

Viherjätteet saa kipata suuren kasan jatkoksi. Välillä kasaa möyhitään traktorilla ja aines viedään vielä johonkin oikeasti kompostoitumaan ja siitä tulee multaa. On ollut sellainenkin kampanja, että kuntalaisten pihajätteestä syntynyttä multaa sai käydä hakemassa ilmaiseksi lajitteluasemalta vaikka peräkärryllä.

Sitten ruokaa. Ideana oli turkkilainen kauppa. Tai kyseinen ”tuoretori” on yleisesti orientaaliseen ja aasialaiseen ruokaan suuntautunut ja tiedä nyt häntä, pitävätkö sitä oikeasti turkkilaiset, marokkolaiset vai jotkut muut. Mutta tendenssinä on kuitenkin halal-liha, oliivit, turkkilainen leipä, valtavat pakastetut jättikatkaravut, maan suurimmat vesimelonit, ja valkosipulisörsselit. Täältä saa lokumia ja baklavaa, nam.

Ja naurista! Kyllä mä niin ilahdun, kun saan nauriin. Jota ei Hollannin tavallisesta kaupasta saa ollenkaan, joskus harvoin erikoisvihanneskaupasta.

Joten siitä sitten kokoamaan itämaisen tyylin ”Jaskan grillin erikoinen piiras kaikilla herkkumössöillä”. Leivän välissä viininlehtikääryleitä, aurinkokuivattuja tomaatteja, ruohosipulituorejuustoa, tulista tuorejuustoa, valkosipuliöljyssä uivia surimi-katkaravunhäntiä (eli epäaitoja, turskasta tai vastaavasta koottuja) ja tuorejuustolla täytettyjä peppadewta.

Nyt jaksaa taas.